tiistai 16. syyskuuta 2008

löytöjä

Kävin pitkästä aikaa kirpparilla ja sieltä löytykin muutamia kivoja juttuja! Kuvien laatu on vaan ärsyttävän huono. Blogger suorastaan raiskaa kuvat, tosin mun vika on ainakin se, ettei valotus oo riittävä. :(

Aloitetaan eka parhaimmasta saaliista, eli mustasta pienestä laukusta ja 'herrainliivistä'. Laukku on suht tilava ja siinä on kaksi erilaista kantohihnaa. Pitempi hihna on irrotettavissa. Liivi taasen on itsetehty (saumoista päätellen), mutta hyvässä kunnossa. Kuvio on pientä kukonaskel-kuviota. Samaa kuin esim tämä, mutta pienempää. Liiviä voi käyttää samalla tyylillä kuin Pupulandian Jenni, sillä tämä herrainliivi on myös boleromittainen.

Laukku ~2€
Herrainliivi ~1€

Tämä neuletakki on oikeasti monta numeroa liian suuri, mutta eihän me kokolappuja niin orjallisesti seurata. Tässä on kuitenkin sen verran kivat lepakkohihat, että pelastin sen kirpputorilta. Ajattelin käyttää jotain paksua vyötä kuromaan vyötärön esiin, se myös korostaa lepakkohihoja enemmän. Esimerkkinä käytin muinoin Vero modasta (?) ostamaani niittivyötä.

Neuletakki ~1€
Wayfare-tyyliset aurinkolasit (näkyy huonosti) ~1€

Lopuksi vielä päivänasu. Otin kuvat vasta jälkeen päin, siksi hame noin rypyssä, äsh!

Minni-hiiri toppi #H&M
Neuletakki #H&M
Hame #Secondhand
Vyö #Secondhand
Huivi #lahjaksi saatu
Stay-upit #Lindex

Kengät #Piano

2 kommenttia:

mhpt kirjoitti...

kiva blogi. hah, mulla oli ennen sama nick, mut vaihdoin sitä sit vähäsen...ettei tulis sekaannuksia... :)

nuppu kirjoitti...

nuppuuu: kappas vain :D ja kiitos :)